Kuvassa
näkyy kellastuneen pitsiverhon reunaa ja rasvaisen ikkunalasin läpi
ränsistynyt piha, sen takana nouseva käppyräinen metsä. Pihalla
liikkuu jokin.
Benny:
Ei.
Hän
sanoo hiljaa, valittavalla äänellä.
Löydän
aivan ikkunan pielestä kohdan joka ei ole yhtä likainen. Kestää
hetken ennen kuin kuva tarkentuu. Pihalla on kaksi isoa sutta. Ne
eivät luimi, eivät kiertele, vaan liikkuvat suoraan kohti taloa.
Bennyn vanhemmat ovat seuranneet meitä.
Hilla:
Ei ole aikaa pällistellä!
Hän
on selvästi heikompi, ei jaksaisi puhua, kähisee vain tuolistaan.
Hilla:
Tarvitaan yön vartijaa, suden karvaa!
Käännän
kameran kohti Hillaa, kohti Bennyä ja Ellaa joiden kasvoilla on
kauhua ja epäuskoa.
Benny:Pitääkö
meidän hakea se noista… pitääkö meidän mennä ulos?
Benny
kääntyy katsomaan kohti ikkunaa ja älähtää säikähdyksestä.
Kuva
heilahtaa takaisin ikkunaan. Pihalla on nyt neljä hahmoa. Kaksi
sutta, ja niiden takana kaksi kumarassa kulkevaa, välillä neljälle
jalalle laskeutuvaa olentoa. Niiden päällä olleista vaatteista on
jäljellä likaisia riekaleita, pään asennossa ja kasvoissa jotakin
etäisesti inhimillistä, tuttua. Isä ja Tanja.
Suustani
kumpuaa itkun ja huudon sekainen ääni. Isä, tai se mikä joskus
oli isä, nousee nyt kahdelle jalalle ja katsoo suoraan minuun. Sen
suupielet alkavat vetäytyä ja paljastavat luonnottoman pitkät,
terävät suden hampaat.
Kauhukseni tajuan, että isä hymyilee. Isä hymyilee minulle.
Peruutan paniikissa pois ikkunalta ja kamera kuvaa hetken aikaa
heiluen lattiaa ja tennareitani.
Hilla:
Rahoittukaa! Pitää rauhoittua!
Nostan
kameran kuvaamaan Hillaa. Hänen vieressään seisovat Benny ja Ella.
Ella on nostanut kädet kasvoilleen. Hän tärisee silmin nähden.
Benny:
Tonne ei voi mennä, ne repii meidät-
Hilla:
Nyt suu kiinni!
Hilla
nostaa kätensä voipuneena ja osoittaa seinällä roikkuvaa
sudentaljaa.
Hilla:
Tuo minulle karvaa, ja äkkiä.
Benny
kiiruhtaa kohti taljaa ja kamera heilahtaa jälleen rajusti. Muistan
ensin pelkän kylmyyden, jäisen hengityksen niskassani. Ja sitten
tunteen siitä, kuin jokin olisi upottanut hampaansa niskaani,
syvälle selkärankaani. Se oli silmiä särkevää valkoista kipua.
Luulin huutavani, mutta kuvassa on hiljaista Bennyn askelia lukuun
ottamatta, ennen kuin Ella
alkaa kirkua.
Ella:
Eemeli! Eemeli ei!
Samassa
kuuluu kova kolahdus kun sohva kaatuu kumoon. Sitten Maja seisoo
aivan lähelläni, takanani, vain liskon häntä kiertyy näkyviin.
Maja:
Mä en anna sen viedä sua.
Kipu
on niin kova, metallinen ja raastava, että hetken luulen menettäväni
tajuntani, kuolevani. Putoan polvilleni ja kamera kolahtaa kädestäni
lattialle. Viimeisenä kuvassa näkyvät elottomiksi kalvenneet
kasvoni ja äänettömään huutoon auennut suuni, takanani seisova
Maja ja musta, muodoton hahmo. Sitten kuva katkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti