Lehtileike, 6.10.1984

Löytynyt Ellan päiväkirjan välistä.

Litteroitu video, lauantai 3.8.2002

Videon alussa me istumme laiturilla kaikki neljä: minä, isosiskoni Ella, äidin uuden miehen tytär Maja, ja Majan kaveri Benny. Benny kuvaa kännykkäkameralla.

Maja: Ei mitään tekemistä!

Ella: Sul on aina tylsää.

Ellan ruskettuneilla kasvoilla on auringon esiin tuomia pisamia. Benny kuvaa Ellan kasvoja lähempää, zoomaa vihreisiin silmiin.

Maja: Miten niin?!

Ella: Sä oot koko viikon valittanu, ettei oo mitään tekemist. Mulla, Bennyllä ja Eemelillä ei oo ollu mitää ongelmaa.

Maja: Teillä on kuule paljon ongelmia.

Majan pitkä, vaalennettu tukka roikkuu vahvasti meikattujen silmien edessä.

Eemeli: Mennäänks uimaa?

Ääneni kuulostaa järkyttävän lapselliselta, mutta olen tässä vasta 12-vuotias joten ei kai sitä voi ihmetellä. Istun Ellan vieressä Mighty Ducks lippis päässäni, lippa on taitettu melkein kahtia.

Maja: Eikä, mä palelen jo nyt.

Eemeli: No katsotaanks joku leffa.

Maja: Kiitos, Eemeli. Sä olet ainoa fiksu täällä.

Maja tönäisee minua kevyesti olkapäähän. Olen selvästi ihan fiiliksissä, noinhan tehdään silloin kun joku kuuluu porukkaan. Näytän naurettavan tyytyväiseltä.

Ella: Maja myönsi just, ettei oo ite fiksu.

Ella on kuiskaavinaan kameralle, mutta niin että kaikki kuulevat.  Hän osoittaa Majan suuntaan sormellaan. Benny naurahtaa. Benny oli alkanut tuossa vaiheessa pitää kaikkea Ellan sanomaa erityisenä. Ei juttu nyt niin hauska kuitenkaan ollut.

Maja: Vajakit.

Maja katoo rannan suuntaan ja huutaa saman tien: Iskä!

Kamera heilahtaa, Benny säikähtää Majan kiljaisua.

Maja: Iskä, tuu tänne!

Ella: Älä huuda, se tulee jo.

Laituria kohti kävelee vaaleatukkainen mies farkkushortseissa ja t-paidassa. Se on Tuomas, Majan isä ja meidän äidin miestystävä. Laituri alkaa huojua kun Tuomas saavuttaa sen ja astelee meitä kohti.

Tuomas: Mitäs te puuhaatte?

Maja: Kuollaan tylsyyteen.

Tuomas: Hei, äläs nyt.

Maja: Mihin aikaan huomenna lähdetään?

Benny: Tää viikko on menny vauhdil.

Tuomas kävelee vielä lähemmäs ja kumartuu sitten irvistämään kameralle.

Maja: Iskä hei, älä.

Äänestä kuuluu että Majaa nolottaa.

Tuomas: Benny, me sovittiin sun isän ja äidin kanssa että te ajatte meidän perässä, lähdetään kaikki samaan aikaan liikenteeseen, joskus puolilta päivin.

Benny: Aha. Okei.

Maja: Iskä nyt sä voit mennä. Kiitos ja hei!

Maja vilkuttaa isälleen liioitellun kyllästyneenä. Tuomas naurahtaa, kääntyy ja lähtee kävelemään poispäin. Laituri keikkuu taas.

Tuomas: Olkaahan ihmisiks.

Eemeli: Kui ei oltas.

Tuomas: Niinpä niin.

Hetkeksi tulee hiljaista, ihan kuin me kaikki odottaisimme 
Tuomaksen katoavan kuuloalueen ulkopuolelle ennen kuin jatkamme.

Maja: Teidän isä olisi voinu vähän miettiä mihin se tän leirintäalueensa perustaa. Tää on aivan skutsassa.

Ella: Täs ei oo mitään vikaa. Meren rannalla ja kaikkee.

Ellan silmissä on se kovin tuttu tuikea ilme. Benny kuvaa taas hänen kasvojaan lähikuvassa.

Maja: Ei sun tarvitse sun vanhempia aina puolustaa.

Ella: Kyl mä sen tiiän. Mä nyt vaan oon sitä mieltä.

Maja: Mä soitan yhdelle mun kaverille ja kerron miten perseestä tää paikka on, jotain iloahan tästä kurjuudesta pitäs saada.

Maja kaivaa kännykkään taskustaan.

Ella: Oisiks hetke hiljaa?

Ellan äänensävy on enemmänkin käsky kuin kehoitus. Maja tuntuu tajuavan sen, koska hän sulkee suunsa ja pistää kännykän pois. Ella tuijottaa edelleen Majaa, ja sitten hänen katseensa kiinnittyy kauemmas, jonnekin Majan selän taa.

Ella: Mä tiiän mitä tehdää.

Nyt Ellan ääni on ihan erilainen, melkein ilkikurinen.

Me muut kysymme lähes yhteen ääneen: No? Mitä?

Ella osoittaa sormellaan metsän reunaan, leirintäalueen rajalle: Näetteks te ton?

Maja: Mä en näe mitään

Ella: Kato tarkemmin.

Me katsomme kaikki Ellan osoittamaan suuntaan. Benny zoomailee ja saa lopulta kuviin tumman, epätarkan ihmishahmon. Ensin se näyttää puunrungolta muiden seassa, mutta sitten se liikkuu muutaman askelen.

Benny: Kuka toi on?

Eemeli: Se o Eero.

Metsässä oleva mies pysähtyy. Kukaan meistä ei voinut nähdä tarkasti, mutta olen varma että hän tuijotti meitä oksien välistä. Eero on laiha ja hänen kasvonsa ovat värittömät. Vaatteet ovat nuhruiset ja kuluneet. Näyttää siltä kuin hän olisi osa metsää, sulautuisi sen joukkoon.

Maja: Miks ette kertoneet että täällä liikkuu joku stalkkaaja?

Majan äänessä on inhoa, aivan kuin hän puhuisi jostakin pitäjalkaisesta hyönteisestä.

Ella: Ei se tee mitää.

Maja: No silti. Hyi.

Ella: Ei se aina oo ollu tollanen.

Maja: Onko sillä joku sairaus? Onko se hullu?

Ella: Se näki jotain ja sen jälkeen se ei oo sanonu mitää. Eikä nukkunu.

Maja: En usko.

Ella: Ei mua kiinnosta uskot sä vai et, se vaa on niin.

Maja: No mitä se näki?

Ella: En mä tiiä, ei kukaan kait tiiä. Se löydettii 
Mustankorventalolt joskus kakskyt vuotta sitte. Se oli sillon kakstoista. Se seiso siel pihal ja vaa tuijotti.

Benny: Ai siis mistä se löyty?

Taas Benny kuvaa Ellan kasvoja.

Ella: Ton metsän toisel puolel on vanha talo. Sitä sanotaa Mustankorventaloks.

Benny: Miks?

Ella: Siel on niin tiheää metsikköö et päivälläki on hämärää.

Maja: Miksi toi tyyppi sitten sinne meni?

Ella: Sitä kiusattii koulus. Aika pahasti. Yhtenä päivänä sille sanottii että sill on kaks vaihtoehtoo, joko se hakataa taas kunnolla tai sit se hakee Mustankorventalon kellarist kourallisen multaa.

Näytän odottavalta ja vakavalta, vaikka olen kuullut jutun tässä vaiheessa jo useasti. Joidenkin huveihin kuului hiippailla talolle ja kertoa rohkeudestaan liioitellusti.

Ella: Tääl oltiin jo ihan varmoja et Eero on hukkunut mereen, ku se vaan katos. Sitte tuli ilmi et ne kiusaajat oli lähettäny sen Mustankorventalolle. Se oli ehtiny olla siel pitkään. Se oli ihan täynnä hyttysenpuremii ja kylmettyny. Mut se ei ees huomannu. Se vaan seiso ja tuijotti. Siellä talon eessä. Sen toises kouras oli multaa, sellast ihan mustaa. Se puristi sitä niin kovaa et kynnet oli menny ihost läpi.

Benny kuvaa metsän reunaa ja miestä, joka kääntyy nyt hitaasti selin. Sitten mies kävelee syvemmälle metsään, välittämättä oksista jotka piiskaavat häntä, ja katoaa näkyvistä.

Ella: Siinä sulle tekemistä.

Ella osoittaa sanansa Majalle.

Ella: Hae kourallinen multaa Mustankorventalon kellarist.

Katson Ellaa epäuskoisena. Maja rikkoo hiljaisuuden naurahtamalla typerästi.

Maja: Onko tuo nyt jotenkin pelottavaa?

Maja haluaisi kuulostaa pilkalliselta, mutta hänen äänensävyssään on jotain mikä vie pilkalta uskottavuuden.

Eemeli: Tehdääks jotain muuta. Katotaa se leffa? Yks Mika mun luokalta sanoi et siinä talossa asuu noita ja siel kellarissa on ruumiita mitä se yrittää herättää henkii.

Mun käy melkein sääli itseäni, näytän niin pelokkaalta jo nyt, ihan kuin arvaisin mitä on tulossa.

Maja purskahtaa nauruun ja Ella sekä Benny yhtyvät siihen.

Benny: Mikä noita se on jos se vaa yrittää?

Maja: Hei noitia on jossain Disneyn leffoissa.

Eemeli: No mut entä se Eero sitte?

Hetken on ihan hiljaista. Maja katsoo metsänreunaan, on jo selvästi tehnyt päätöksensä.

Maja: Mä haluan nähdä sen paikan.