Epikriisi 03.08.2002

020517-469Y Kerttu Lehikoinen

el Ahlqvist/mk(44)

85-vuotias nainen, tuodaan ambulanssilla
tajuttomana. Epäillään laajaa sisäistä
verenvuotoa. Suuri ruhje päässä. Vasemmassa
jalassa ja ranteessa murtumat, jotka hoidettu
kipsaamalla.

EKG otettu poliklinikalle tuodessa. Sydänkäyrässä
selvä ST-lasku, viitaten infarktiin. Jatkona
infarktiverikokeet.

Tajunnan taso heittelee. Ensiapuhenkilöstö sai
hetkeksi keskusteluyhteyden. Sen jälkeen ollut
tajuton tai sekava.

Otetaan teho-hoitoon ja ympärivuorokautiseen
tarkkailuun. Ei omaisia.

Ellan päiväkirja, keskiviikko 7.8.2002 , aamupäivä

Kävin tänään sairaalassa selvittämässä mitä sille Mustankorven naiselle tapahtui. Tai ensin mä hiippailin sinne talolle, mutta se oli autio. Sanomalehtiä tursusi postilaatikosta. Mä keräsin ne pois siitä maasta kastumasta ja vein terassille. Se talo sai mulla kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja häivyin mahdollisimman nopeaan.

Sairaalassa mä kyselin et tänne oli vissiin tuotu sellainen vahna nainen lauantaina. Lopulta ne sano et missä se on. Mä yritin kysellä et missä kunnossa se on. Se ei kuulemma ole sellaista mitä ne saa mulle sanoa, joten mä menin sit katsoo sinne huoneeseen. Se nainen, Hilla Korventausta oli sijoitettu samaan huoneeseen kuin neljä muuta vanhaa naista. Siellä käytävällä haisi pahalta. Semmoinen vahva sairaalan haju. Mä kurkistin varovasti ovesta. Mitä mä oikeastaan edes ajattelin et mä sanoisin. Nyt vasta mä mietin että entä jos se olisi tunnistanut mut? Olisikohan ne soittaneet poliisille? Mutta se onneksi nukkui. Mä hipsin sen sängyn luo. Se oli jotenkin hirveen pieni ja ryppyinen. Sen käsistä ja nenästä meni semmoisia letkuja ja sen naama oli ihan sinimusta sieltä mistä siteiltä näki. Se oli vissiin lyönyt päänsä.

Muo alkoi huimata se haju ja jotenkin kaikki. Mä lähdin nopeasti pois. Käytävässä mä törmäsin sairaalasänkyyn, joka oli sijoiteetu käytävälle. Se kolisi seinää vasten ja se infon nainen mulkoili muo pahasti. Se siitä huomaamattomasta käynnistä. Mä en kyllä tiedä miten tää Bennyn mielestä autta mun mielialaan. Mulla on vaan huonompi olo. Se on meidän syytä että se nainen on siellä sairaalassa.

Eemelin ja Majan chattikeskustelu, maanantai 5.8.20011

Eemeli: Huhuu >>>>>lähetetty 05082002 klo 21:03

Maja: Mmmmmoi.

Eemeli: Miten meni matka?

Maja: Tylsää. Benny vaan luki. Mä kuuntelin musaa.

Eemeli: ok

Maja: Siellä?

Eemeli: Sataa. Koko ajan.

Maja: No mut sä katsot sitten leffoja varmaan? :)

Eemeli: Joo. Ella on ollu jotenkin vähän kummallinen.

Maja: Hahaa onko toi joku uutinen.

Eemeli: Iha oikeesti.

Maja: No. Sä tiedät kyllä mistä se johtuu.

Eemeli: Ja sit mä näin yhden jutun.

Maja:?

Eemeli: Maja meni eilen ulos hakemaan kasvimaalta salaattia ennen ruokaa.

Maja: ?

Eemeli: Sitte yhtäkkiä kuului ihan karsee huuto ihan kun jotain oltas kidutettu tai jotain. Mä säikähdin ja
katsoin ulos ikkunasta ja näin Majan. Se ei huutanu, se oli Eero joka huusi. Maja vaan seiso sateessa. Ja sen
vieressä olevasta vesilätäköstä tuli jotain.

Maja: What?

Eemeli: Niin sieltä tuli joku. Mä näin sen ihan Majan vieressä. Tosi vähän aikaa mut siinä seiso joku!

Maja: Joku tuli vesilätäköstä?

Eemeli: Siinä oli joku. Mä näin et siinä oli.

Maja: :) Sun pitää alkaa kirjottaa omaa leffaa. Käsikirjoitusta.

Eemeli: Mä ajattelin et sä uskoisit mua.

Maja: Joo mut kun ei lätäköstä voi ketään tulla.

Eemeli: Tiedetään kyl joo.

Maja: Sä varmaan vain pelästyit sitä Eeron (OUTO!) huutoa. Eikä siis mikään ihme kun se on niin creepy.

Eemeli: Plääh sä et usko mua!

Maja: Sori :) Mä kyllä haluaisin uskoa mutta ei toi nyt vaan voi mennä noin.

Eemeli: Luuletsä että mä oon ihan pölö?

Maja: What?

Eemeli: Et en mä ole mikää idiootti.

Maja: No kyllä mä sen tiedän. Mutta kun mulla on vähän omiakin ongelmia nyt niin mä en vaan pysty. Mut
et sä ole pölö (?????!!!). Sä oot jees. Nyt pitää mennä. Moi.

Eemeli: Moikka

Bennyn sähköposti Ellalle, maanantai 7.8.2002

Benny <Ella88@gmail.com>   7. elokuuta 2002 14.51

Vast. ott.: Ella <Benny@gmail.com>

Moikka

Ei sun tarvitse pyytää anteeksi, vaikka kyllä mä myönnän että vähän huolestuin et mikä sulle tuli. Tosi hyvä kun kirjoitit. Ikävä kuulla että sua pelottaa ja ahdistaa, enkä yhtään epäile ettet sä olis kokenu noita juttuja just niinkun kirjoitit mulle. Älä nyt luule että mä mitenkään dissaisin sua kun sanon tän, mutta musta tuntuu että sulla on huono omatunto (en voi väittää ettei mulla olis) ja siksi susta tuntuu siltä kuin tuntuu. Eihän meidän ollu tarkotus ketään satuttaa. Se oli vahinko. Eikä me tiedetä miten se nainen nyt voi. 

Mä luulen että sun (ja rehellisesti sanottuna myös mun) oloa helpottais jos kävisit katsomassa sairaalassa sitä vanhaa naista. Ei sun sille tarvitse puhua, kunhan vaan näet että se toipuu ja voi jo paremmin, niin kaikki noi asiat pyörii vähemmän sun päässä ja huomaat, et elämä alkaa taas palata ihan normaaliksi.

Mä oon tosi pahoillani et säikäytin sut kun luulin nähneeni ne kasvot sun ikkunassa viimeks kun juteltiin. Sadehan se vaan oli, ja mun isä ja äiti aina sanoo et mul on turhan värikäs mielikuvitus. Kai nekin sitte joskus on oikeassa.

Nähdäänks chatissä huomenna illalla?

Benny

Ellan sähköposti Bennylle, maanatai 7.8.2002

Ella <Benny@gmail.com>     7. elokuuta 2002 10.22

Vast. ott.: Benny <Benny@gmail.com>

Hei

Anteeksi kun katkaisin. En oikein tiedä miten tän selittäisin. Tätä helpottaa että sinäkin näit sen, ne kasvot. Mulle on tapahtunut kaikkea tosi outoa. Mä nukun nykyään huonosti ja säpsähtelen kaikkea. Mä aion kirjoittaa tän nyt vaan suoraan. Mä uskon että täällä vedessä on jotain. Ja se vainoaa mua. Ne kasvot ei ollut ensimmäinen kerta kun vesi käyttäytyy oudosti. 

Ennen Skypeä mä kävin ulkona hakemassa kasvimaalta salaattia, kun Isä käski. Siellä satoi kaatamalla ja mä en olisi halunnut mennä ulos. Mä kysyin miksi Eemeli ei voisi mennä, mutta isä vaan totesi että se pyysi mua ja että miksi mä en menis. Ei mulla ollut mitään hyvää syytä, joten vedin sadetakin päälle ja menin ulos.

Vaikka oli päivä niin ulkona oli hämärää. Mustat paksut pilvet roikkuivat taivaalla auringon edessä. Vesisade oli laantunut ripotteluksi, mutta kasvimaalle vievälle polulle oli muodostunut iso lätäkkö. Kun mä olin kiertämässä lätäkköä, se alkoi kuhista.

Mä jämähdin paikoilleni. Mun olisi pitänyt lähteä liikkeelle, juosta. Mutta ainoa mitä mä saatoin miettiä oli että ”ei taas”. Se vesi alkoi kohota ja se muodosti hahmon. Se hahmo kohotti käden mua kohti. Mä muistan elävästi miten se vesi kierteli sen käden sisällä ja kuinka pieniä pisaroita tipahteli kyynerpäänkohdalta alas lammikkoon ja imeytyi takaisin hahmoon. Hahmo avasi suunsa ja sieltä ryöppysi lisää vettä.

Silloin mä kuulin huudon mun takaa. Se oli jotain omituista, kuin eläin. Mä en ole koskaan kuullut kenenkään huutavan siten. Musta tuntu kuin mä olisin irronnut jonkinlaisesta transsista ja astuin askeleen poispäin vesilammikosta. Mä käännyin vaistomaisesti vilkaisemaan äänen suuntaan ja ehdin nähdä Eeron. Tämä seisoi kasvimaan luona ja katsoi mua ja sitten lammikkoon. Ja Eero huusi uudelleen. Mä käännyin katsomaan takas sitä vesihahmoa. Hahmo oli kääntynyt Eeron suuntaan. Sitten hahmo äkkiä hajosi pieniksi vesipisaroiksi ja tipahti vesilätäkköön. Sitä vettä roiskui mun päälle ja kasteli mun housut.

Isä ja Tanja olivat kuulleet Eeron huudon ja juoksivat paikalle. Tanja otti mua kädestä ja lähti viemään talolle. Isä harppoi Eeron luo. Tanja totesi kävellessään että Eerohan nyt on vähän tuommoinen. Ja että ollaanhan me puhuttu että annatte sen olla ihan rauhassa. Mä yritin selittää etten mä mitään tehnyt. Mutta eihän mua kukaan kuuntele.

Mä en tiedä mitä mun pitää tehdä. Sä oot ensimmäinen jolle mä kerron tästä. Miksi tää tapahtuu mulle?

Ella