Prologi

4.10.2012

Tämä blogi on osa kirjallisuustieteiden yliopisto-opintojani. Tapa jolla nämä blogimerkinnät on koottu käy ilmi niitä lukiessa. Kaikki materiaali, joka ei liity ensisijaisesti tapahtumiin, on jätetty pois. Koska osa materiaalista on luvatta lainattua, henkilöiden nimet on muutettu ja olen pyrkinyt siihen että paikkoja ei voi tunnistaa. Muuten tekstit ovat alkuperäisessä muodossa. Tekstin tapahtuma-aikaan olin ihan tavallinen kaksitoistavuotias, ja koen olevani edelleen tasapainoinen ihminen. Järjellä en pysty tapahtumia selittämään, joten annan blogimerkintöjen puhua puolestani. Nämä tekstit luettuaan lukijan vastuulle jää mihin hän uskoo ja mihin ei. Kirjoitan materiaalia puhtaaksi sitä mukaan kun ehdin ja pyrin julkaisemaan uutta materiaalia aina tiistaisin ja torstaisin. Jotta pysyt tarinassa mukana, kannattaa aloittaa lukeminen vanhimmasta tekstistä.

Eemeli

tiistai 15. tammikuuta 2013

Videolitterointi, lauantai 23.11.2002


Kuvasa näkyy hautausmaa. Marraskuun ilta-aurinko valaisee hautakivia vastavaloon, luoden niihin kultaisen hehkun. Maa on huurteessa ja valkoiseksi varjäytyneen pensaan oksat kaartuvat kohti maata. Oksien kärjet ovat jäätyneet kiinni pieneen lammikkoon. Käännän kameraa ja kuvaan tulee Ella, joka nojaa päätään Bennyn olkapäähän. Benny silittää ajatuksissaan Ellan hiuksia. He seuraavat kuvan ulkopuolisia tapahtumia. Kamera heilahtaa, koska Maja tönäisee minua olkapäähän. Käännyn hänen puoleensa.
Maja on leikannut vaaleat hiuksensa lyhyemmiksi, polkaksi. Se sopi minusta hänelle. Hän näytti vähän kaksikymmentäluvun filmitähdeltä, niin kuin niissä Chaplinelokuvissa, joita olin viimeaikana katsonut.

Maja (kuiskaa): Onko sinun ihan pakko kuvata? Se ei kuulu tähän hetkeen.
Eemeli(kuiskaa): Mä haluan tän talteen.

Maja kohauttaa ja kääntää katseensa pois kamerasta. Seuraan hänen katsettaan ja kuva kääntyy. Siihen ilmestyy uutuutta hohkaava, harmaa hautakivi ja Eero, joka on kumartuneena asettamaan havupuista kranssia haudalle. Hän asettelee rauhallisesti ja huolellisesti kranssin punaisen rusetin niin että se on siististi kranssin keskellä. Eero nousee ja astuu askeleen taaksepäin. Zoomaan kauemmas ja kuvaan mahtuu Eeron vierellä, pyörätuolissa istuva Hilla. Eero seisahtaa Hillan viereen. Me kaikki seisomme hiljaa ja katsomme hautaa. Ella kävelee paikalle ja laskee haudalle valkoisen kynttilän. Zoomaan hautakiveen. Kiveen on kaiverrettu Kerkon nimi ja päivämäärät.

Hilla: Non nih. Eiköhän me lähdetä tästä nyt lämmittelemään. Eero on kattanut meille pöytään oikein korvapuusteja, joita tossa eilen leivottiin.

Zoomaan auki. Eero ottaa kiinni Hillan pyörätuolin kahvoista ja alkaa työntää Hillaa hautausmaan tietä pitkin kohti parkkipaikkaa. Hilla hymyilee ja taputtaa Eeron kättä. Benny ja Ella kävelevät käsikkäin heidän takanaan.

Maja: Tule jo. Ethän sä halua antaa Hillan odottaa. Ties vaikka se suuttuis.

Maja ilmestyy hymyillen kuvaan. Kuva katkeaa.

Ellan päiväkirja, sunnuntai 11.8.2002


Kun ojensin sammalen Hillalle, oli tullut hiljaista. Benny, Eemeli ja Ella eivät enää nauraneet. Me seisoimme kaikki katsomassa, kuinka Hilla käveli vaivalloisesti, seinästä tukea ottaen takaisin kohti takkaa. Hän pysähtyi paukkuvan tulen eteen ja sulki silmänsä. Sitten Hilla supatti hiljaa:

”Palakaa pois pahat sanat
suuret voimat pelon mahdista
Jätä meidät
unohda meidät
Kuule kuinka oli ennen!”

Sitten hän ojensi kätensä ja heitti sammalen tuleen. Kuului vaimea rätinä kun märkä sammal putosi liekkeihin. Sitten takasta syöksyi huoneeseen voimakas tuuli. Se tarttui ensin Hillan mekkoon ja villatakkiin, harmaisiin hiuksiin, liehutti niitä kuin hän olisi seisonut myrskyävän meren äärellä. Tuuli voimistui ja minä käänsin katseeni Eemeliin. Vaatteet liehuivat hänen laihan vartalonsa ympärillä kun astuin lähemmäs. Samassa tunsin kuinka Benny kietoi käden olkapäideni ympärille. Maja asettui Eemelin ja Bennyn väliin, ja me muodostimme tiiviin piirin. Pidimme tiukasti kiinni toisistamme tuulen yltyessä ja viuhuessa ympärillämme. Tuulen ylitse kuulin Hillan toistavan aikaisemmin lausumat sanansa, huutavan edelleen myrskyksi vomistuvaa tuulta vastaan.

Ja sitten tuli tyyntä. Kuin joku olisi vääntänyt katkaisimesta, sammuttanut tuulen. Me seisoimme edelleen kiinni toisissamme. Aloimme varovasti nostaa päätämme, vilkuilla ensin toisiamme ja sitten ympärillemme.

Takkatuli oli hiipumassa. Se sammui vähitellen ja siitä alkoi kohota ohutta savua. Hilla ojensi kätensä keskelle savupilveä. Näytti siltä kuin hän olisi kahminut sitä käsiinsä, toi sitten kämmenet kuperana ja yhteen liitettynä suulleen ja puhasi.

Hillan henkäyksen mukana savusta muodostunut juova lähti kieppumaan meitä kohti. Se oli kuin ojennettu käsi, joka tanssi ilmassa ja tavoitti lopulta piirin jossa seisoimme edelleen. Savu kerääntyi ensin pieneksi pilveksi ja hajosi sitten neljään osaan, joista yksi jäi Bennyn, yksi Majan, yksi minun ja yksi Eemelin pään yläpuolelle leijumaan.

-Benny! Eemeli sihahti kiivaasti.

Käännyimme kaikki katsomaan Bennyn yläpuolelle kerääntynyt savua. Se alkoi elää, muovautua. Ja äkkiä savussa leijuivat suden irvistävät kasvot. Sydämeni jysähti pelosta ja huuto oli juuri purkautumassa huuliltani kun susi alkoi himmetä. Se haaleni haalenemistaan ja katosi lopulta kokonaan.

-Maja! Eeemeli henkäisi, ja me katselimme kuinka Majan yläpuolella leijuva savu muodosti liskon ja kuinka se hitaasi hävisi ilmaan.

Sitten Eemeli, Benny ja Maja kavahtivat kauemmas minusta. Katsoin vaistomaisesti ylöspäin ja näin Kerkon hymyilevien kasvojen muodostuvan hitaasti yläpuolelleni.
-Kerkko! minä henkäisin ja nostin käteni koskettaakseni hänen kasvojaan. Kerkko katsoi minuun ja hymyili, ja sitten hänen kasvonsa olivat poissa.
-Hyvästi, Kerkko. kuulin Hillan sanovan hiljaa. Käänsin katseeni hänen suuntaansa, ja näin Hillan seisovan takan ääressä, meihin päin kääntyneenä, silmät täynnä kyyneliä.

Sitten savupilvi Eemelin yläpuolella alkoi muuttua. Se muovautui hahmoksi, joka muutti jatkuvasti muotoaan, kuin sarjaksi varjokuvia jotka kaikki olivat uhkaavia, mutta joista yksikään ei pysynyt tarpeeksi kauan jotta olisin voinut nimetä sen. Ja sitten alati muotoutuva savuhahmokin oli poissa.
Havahduin kun Maja purskahti itkuun. Kun käänsin katseeni hänen suuntaansa ja näin jotakin, mistä en olisi ikinä uskonut iloitsevani: Majan pitkät vaaleat hiukset, suuret silmät, kauniin ihon ja suorat valkoiset hampaat. Hänen kasvonsa vääristyivät itkusta. Maja peitti ensin kasvot käsillään, pehmeän ihon peittämillä ihmiskäsillään ja levitti ne sitten halatakseen meitä kaikkia yhtä aikaa.–Kiitos. Maja sanoi nyyhkytysten lomasta. -Kiitos.

En tiedä itkimmekö me kaikki, vai tarttuivatko Majan kyyneleet kasvoillemme hänen halatessaan meitä. Me seisoimme yhtenä mylläkkänä ja rutistimme toisiamme.
-Oottakaa hetki! Benny sanoi ja juoksi ikkunalle. Hän veti verhot syrjään ja me näimme pihan. Kuun valossa kylpevän, syksyisen pihan, jolla ei seisonut yhtäkään sutta.– Eikä kukaan hengitä enää Eemelin niskaan! Benny huudahti riemusta ja kahmaisi meidät takaisin syliinsä.
Maja kiljaisi, ja Eemeli sanoi nauraen:
-Muhun sattuu. Sä halaat niin kovasti että sattuu!

Kun lopulta päästimme toisistamme irti, näimme Eeron seisomassa Hillan vierellä. Hilla tukeutui Eeroon, pienenä ja käppyräisenä ja Eeron suupieli näytti kohonneen hymyyn. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin hänen hymyilevän.

-Toimihan se. Hilla kuiskasi. – Toimi oikein hyvin.

Hilla oli kovin heikko. Me soitimme ambulanssin, mutta tällä kertaa odotimme kaikki sen tuloa. Me autoimme hänet tuoliin ja peittelimme hänet viltillä. Hilla ei jaksanut puhua kovin paljon, mutta hän piti koko ajan Eeroa kädestä. Kun ambulanssimiehet tulivat ja nostivat Hillan paareilla autoon, Eero lähti heidän mukaansa. Minä, Eemeli, Benny ja Maja seisoimme katsomassa, kun ambulanssi ajoi pois. Oli hiljaista ja pimeää, mutta ilma oli leuto. Minä katselin Majaa, jonka päällä oli vain likaisia vaatteenriekaleita, Eemeliä jonka silmät olivat väsyneet, mutta helpottuneet ja Bennyä, joka katsoi minua. Hänen silmänsä olivat tummat, melkein hiilenmustat kuun valossa, kun hän käänsi katseensa hämillään pois. Minä astuin lähemmäs ja tartuin Bennyä kädestä.
Puristin sitä tiukasti, ja Benny puristi takaisin.