Mun on pakko
kirjoittaa nyt. Muuten mä luulen aamulla että tää kaikki oli vaan painajaista.
Kun mä herään mä nään tän tekstin ja tiedän että tää oli totta. Jos mä nyt
enään ikinä nukahdan. Mun sydän hakkaa vasten mun rintalastaa ja mun kädet
tärisee. Mun pitäisi mennä herättämään isä, mutta mä en uskalla astua pois mun
sängyltä. Tällähetkellä ajatus siitä että mun sängyn alla on joku joka
tarrautuu muhun on ihan uskottava enkä mä aio ottaa riskiä. Mä istun tässä
sängynnurkassa seinää vaste ja yritän valvoa siihen kunnes mä kuulen että joku
muukin on heräillä. Isä herää yleensä kuuden maissa, joten mulla on kolme
tuntia valvottavana.
Mä olin illalla sängyssä lukemassa
kun mun tietokone piippas. Mä oon luvannut isälle että mä laitan sen yöksi
kiinni, mut mä aina unohdan. Sitä paitsi mä en jaksa odotella että se aukeaa
kun mä tarviin sitä. No Benny lähetti mulle viestiä et se haluais jutella, joten
mä avasin videochatin. Benny oli ihan
poissa tolaltaan. Se kyseli että miten se noita voi. Se oli keksinyt jostain
että tää mitä mulle tapahtuu liittyy siihen mitä siellä mustankorventalossa
tapahtui. Mä olin juuri kysymässä siltä että mistä se niin päätteli kun jostain
sen takaa kuului ulvontaa. Mä ihmettelin että oliko ne hankkineet koiran? Benny
hätääntyi lisää. Se sano et ei niillä ole koiraa. Samassa sen isä oli siellä
huoneessa. Linjoissa oli varmaan häikkää, mutta mä olin kuulevinani että se
murisi. Bennyn isä kumartui koneen puoleen ja sitten se puhelu katkes. Mä
yritin soittaa uudelleen mutta Benny ei enään ollut aktiivisena.
Mä en sen jälkeen meinannut saada
millään unta. Mä yritin vielä soittaa Bennylle kännykällä, mutta sekin vaan
ilmoitti ettei puhelimeen saada yhteyttä. Jonkin aikaa pyörittyäni mä lähdin
hakemaan lasin vettä keittiöstä. Kun mä tulin keiitiön ovelle mä kuulin että
siellä oli jo joku. Vesihana oli päällä. Mutta keittiön valot ei ollut päällä.
Viimeisimmän keittiötapauksen jälkeen mun teki mieli vain kääntyä ympäri. Mutta
en mä voi pelätä liikkua kotona. Kohta mä joutuisin lukittautumaan omaan
huoneeseen ja silloin iskä alkaa varmasti olla sitä mieltä et mut pitää viedä
lääkäriin.
No mä avasin varovasti oven ja
hivutin kättä sen verran sisään että mä saan katkaisijasta valot päälle. Keittiössä
oli Tanja, joka seisoi tiskipöydän ääressä selkä oveakohti ja täytti vesilasia.
Hetken mä tunsin itseni hölmöksi. Mitä jos mä oikeasti olisin mennyt herättää
iskän tän takia. Että keittiössä on vesimörkö. Tanja nosti lasin huulilleen ja
joi pitkin, syvin kulauksin koko vesilasin kerralla tyhjäksi ja alkoi täyttää
sitä uudestaan. Vasta nyt mä tajusin ettei se ollut ollenkaan reagoinut siihen
että mä seisoin ovella tai että valot oli mennyt päälle. Tanja seisoi jotenkin
jäykässä asennossa ja täytettyään uudelleen vesilasin joi sen samalla tavalla,
janoisesti. Sitten se pysähtyi. Ja vesilasi tipahti lattialle.
Kaikkialla oli niin hiljaista että
lasin kolina täytti koko tilan. Mä säpsähdin sitä automaattisesti, mutta Tanja
ei värähtänytkään. Se seisoi selin muhun, tiskiallasta kohti, liikkumatta. MÄ
ajattelin että ehkä se käveli unissaan. Eemelillä muutama vuosi sitten
sellainen vaihe ja silloin se oli just tollainen jäykkä ja poissaoleva. Isä oli
silloin sanonut että on kukkua ettei unissakävelijää sais herättää, se täytyy
vain tehdä rauhallisesti. Joten mä astuin Tanjaa kohti ja tartuin sitä hellästi
olkavarresta. Tanja kääntyi ympäri ja tarrasi muo ranteesta. Ja se joka seisoi
mun edessä ei ollut Tanja.
Tai ehkä se oli Tanja, mutta samaan
aikaan se oli jotain ihan muuta. Tanjan siliä peitti vesikalvo ja vesi valui
pitäkänä kyynelnorona tämän poskia pitkin. Vettä valui myös sieraimista ja
korvista. Kun se avasi suunsa vettä tulvi ulos ja valui Tanjan yöpaidan
rinnuksille. Mä aloin vaistomaisesti pyristellä irti Tanjan otteesta, mutta se
puristi sormensa tiukemalle. Sitten se puhui. ”Älä pelkää”. Mä luulin ensin
kuulleeni väärin, mutta se toisti sen. Mun aivot huusi että mä riuhtaisen itseni
irti ja pakenen, mutta jostain syytä mä lopetin rimpuilun. Ehkä mun lihakset
luovutti. Mä seisoin paikoillani ja vaan tuijotin sitä joka oli olevinaan
Tanja. Ja se laski mun kädestä irti.
Mä lähdin välittömästi peruuttamaan
poispäin. Se pyysi muo jäämään. Se sanoi että sillä on tärkeää asiaa. Samassa
Tanja alkoi kouristella ja oksensi itsestään ulos vettä. Sitten se nousi ylös.
Se sanoi ettei sillä ole paljoa aikaa. Että mun pitää kuunnella. Se varoitti
etten mä saisi mennä veden lähelle. Se puihui siitä että kaikki ovat heränneet
(ketkä kaikki?) ja ne hakeutuvat mun luo. Että niitä on vedessä paljon. Se ehti
sanoa että mun pitää – kun Tanja oksensi uudestaan ja lyyhistyi lattialle.
Mä syöksyin Tanjan luo. Tämä makasi
maassa tajuttomana. Kun pääsin sen luo se heräsi ja nousi seisomaan. Tanjan
silmät olivat normaalit. Se katseli hämmentyneenä ympärilleen ja mutisi että se
varmaan liukastui. Tanja käveli mun ohi kuin mä en olisi siinä. Mä seurasin
sitä ja yritin puhua sille, mutta se vaan käveli vaatekaapille ja vaihtoi uuden
pyjaman, meni niitten makuuhuoneeseen ja nukkumaan. Ihan kuin mitään ei olisi
tapahtunut. Mä seisoin hetken niiden sängynvieressä tietämättä mitä mun
pitäisin tehdä.
Kun mä tässä olen kirjoittanut tätä
mulle on muodostunut idea. Mä yritän saada uudestaan yhteyden siihe olioon.
Keitä ne kaikki on josta se puhui? Mitä mun pitää tehdä? Mä saan yhteyden veden
kautta, mutta mun täytyy vielä keksiä et miten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti