Eemelin päiväkirja, perjantai 9.8.2002, illalla

 

Benny on täällä. Se tuli iltapäivällä ja oli kauheen säikähtänyt. Se vaan istu aika kauan tossa meidän olkkarin sohvalla hiljaa. Ella oli sen kanssa. Mä menin omaan huoneeseen. Musta on inhottavaa nähdä että Benny on sellanen, vielä pahempi kuin Ella.

Sitten ne meni Ellan huoneeseen ja sieltä alkoi kuulua juttelua. Mä menin katsomaan ja näin että Ellan ovi oli kiinni. Ollaan Ellan kanssa luvattu jo pieninä ettei salakuunnella toisiamme. Mä kyllä rikoin nyt senkin säännön.

Benny yritti saada Ellan suostumaan käymään siellä sairaalassa missä se vanha mummo on. Ella sanoi, ettei sinne kannata mennä kun se on niin huonossa kunnossa. Että se on melkein kuollut. Benny sanoi vihaisesti, että jos se nainen kuolee niin saattaa hyvin olla että Benny ja Ella kuolee kanssa.

Siinä vaiheessa avasin Ellan huoneen oven. Benny ja Ella katsoi mua, mutta ne ei sanoneet mitään. Mä en kestä tommosta pelottelua ja sanoin Bennylle että se ei voi puhua noin. Mä en tiedä mitä tekisin jos Ellalle kävis jotain pahaa.

Me lähdettiin sinne sairaalaan. Ella yritti koko matkan saada Bennyn kertomaan mitä se tarkoittaa sillä, että jos se mummo kuolee niin sitten sille ja Ellallekin tapahtuu jotain. Benny sanoi vaan, ettei se tiedä, mutta on ihan varma siitä että se mummo ei saa kuolla.

Ella tiesi missä huoneessa se mummo on. Se makasi sängyssä selällään ja sen suu oli omituisessa asennossa. Sen silmät oli vähän raollaan. Me vaan seisottiin siinä. Sitten Benny otti sitä mummoa kädestä kiinni. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta sitten ihan yhtäkkiä sen silmät rävähti auki. Me säikähdettiin kaikki ja mä meinasin melkein juosta ulos sieltä. Se mummo katsoi meitä kaikkia vuoron perään. Benny piti vieläkin sitä kädestä ja musta näytti ihan siltä kuin Bennyä olisi itkettänyt.

”Anteeks.” Benny sanoi. ”Anteeks että me lähdettiin pois. Voitko sä auttaa? Me ei ymmärretä-”

Sitten kuulosti ihan siltä kuin se mummo olisi alkanut yskiä. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ei se yskikään, vaan se nauraa. Ja sitten se sanoi: ”Jokaiselle ansionsa mukaan.” Mä näin että Benny päästi nopeasti irti mummon kädestä, säikähtäneenä, ja sen mummon nauru muuttui tosi kovaksi ja räkäiseksi.

 Hoitaja ilmeisesti kuuli sen, koska se ilmestyi melkein saman tien ovelle. Se katsoi meitä ensin hämmästyneenä ja sitten kiukkuisesti. Se halusi tietää ketä me ollaan. Benny yritti änkyttää jotain, mutta se hoitaja keskeytti sen ja sanoi että jos me ei olla omaisia niin meillä ei ole mitään asiaa sinne. Sitten se seisoi ovella niin kauan että meidän oli pakko mennä ulos.

Me ei oikein puhuttu kotimatkalla mitään. Mä yritin katsoa kotona Adams Familyä, mutta en mä pystynyt keskittymään siihen. Menin ulos vaikka ei ollu mitään tekemistä. Ja sitte mä näin Eeron.

Se haravoi pihalla ja tuijotteli metsikköön. Kävelin sen luokse ennen kuin oikeastaan itekään tiesin mitä sanoisin. Mutta Eero on ollu Mustankorventalolla. Ajattelin että se voi tietää jotain. Ja sillon se vois auttaa myös Ellaa.

Eero lopetti haravoimisen ja tuijotti mua, kun aloin olla lähempänä. Aluksi en tiennyt mitä sanoisin sille, joten sanoin vaan moi ja jotain siitä lehtikasasta minkä se oli haravoinut. Sitten aloin kertoa sille koko tätä juttua. Mustankorventalosta, siitä mummosta, Ellasta ja Bennystä ja meidän sairaalakäynnistä.

Eero vaan tuijotti mua. Sen ilmekään ei värähtänyt. Sitten se päästi haravan putoamaan kädestään ja käveli pois. Mä huusin sen perään että mä pelkään. Että mä pelkään tosi paljon. Mutta Eero ei vastannut mitään. Lopulta en enää voinut vaan seistä siinä. Lähdin takaisin sisälle ja menin omaan huoneeseen.

Mä pelkään että jotain tosi pahaa tapahtuu.