Prologi

4.10.2012

Tämä blogi on osa kirjallisuustieteiden yliopisto-opintojani. Tapa jolla nämä blogimerkinnät on koottu käy ilmi niitä lukiessa. Kaikki materiaali, joka ei liity ensisijaisesti tapahtumiin, on jätetty pois. Koska osa materiaalista on luvatta lainattua, henkilöiden nimet on muutettu ja olen pyrkinyt siihen että paikkoja ei voi tunnistaa. Muuten tekstit ovat alkuperäisessä muodossa. Tekstin tapahtuma-aikaan olin ihan tavallinen kaksitoistavuotias, ja koen olevani edelleen tasapainoinen ihminen. Järjellä en pysty tapahtumia selittämään, joten annan blogimerkintöjen puhua puolestani. Nämä tekstit luettuaan lukijan vastuulle jää mihin hän uskoo ja mihin ei. Kirjoitan materiaalia puhtaaksi sitä mukaan kun ehdin ja pyrin julkaisemaan uutta materiaalia aina tiistaisin ja torstaisin. Jotta pysyt tarinassa mukana, kannattaa aloittaa lukeminen vanhimmasta tekstistä.

Eemeli

tiistai 11. joulukuuta 2012

Ellan päiväkirjamerkintä, lauantai 10.8.2002



Kerkko. Kerkko on kaunis nimi. Kun me istuttiin siinä sohvalla, niin siitä huokui jotain niin syvää surua. Mulla on vieläkin rinnassa sydämen kohdalla jokin puristava möykky kun mun ajatuksen hakeutuu Kerkkoon. Ja samalla mä tiedän että sehän oli Benny, joka istui siinä muo vastapäätä. Mutta samalla se ei ollut. Mä mietin niitä kasvoja vesihöyryssä, ja mä haluaisin voida koskettaa, lohduttaa.

Mä tiedän että tää ei todellakaan ole meidän huolista suurin. Maja tuli aamulla ja se on järkyssä kunnossa. Sen puheesta on vaikea saada selvää, sen kielen takia. Kaikki mitä se sanoo suhisee. Sillä on kokoajan aurinkolasit, mikä on hyvä, koska kun mä näin hetken ne sen silmät, mä voi pahoin. Ne on liskon silmät. Tää on ihan älytöntä, eikä kukaan pysty sanomaan sitä ääneen, mutta Maja on muuttumassa, ja muo pelottaa mikä siitä lopulta tulee.

Benny meni aamulla ihan valkoiseksi kun me mentiin aamiaiselle. On totta että se aamupalakattaus oli normaalia runsaampi, mutta mä yritin sanoa sille ettei se ole sama asia kuin sen kotona. Meitähän on huomattavasti isompi määrä syömässä. Oli se oikeassa siinä ettei meillä yleensä ole aamupalaksi sekä pekonia ja munia, että lettuja. Ja se suklaakakku oli vähän outo. Mutta ehkä iskä ja Tanja halusi vaan piristää meitä. Tai ehkä ne aikoo ilmoittaa että ne on menossa naimisiin. Toivottavasti ei.

Tää on älytöntä, mä välttelen jopa näin paperilla asiaa. Mun on pakotettava kirjoittamaan se tähän. Eemelin vierellä on jotain pahaa. Noi siinä, mä kirjoitin sen. Enkä mä itsekään oikein tiedä mitä mä tarkoitan. Kun sen huoneeseen menee niin tuntuu kuin siellä olisi joku ylimääräinen. Ja sen voi melkein nähdä silmäkulmasta. Mutta kun sen suuntaan kääntyy niin siellä ei ole mitään. Eikä se tunne ole pelkästään siellä sen huoneessa. Se seuraa Eemeliä. Kaikki vaivaantuvat heti kun Eemeli tulee paikalle. On vaikea keskittyä mihinkään kun tuntuu sun tekemisiä seuraa jokin ylimääräinen, johon ei saa kontaktia. Mä teen kaikkeni etten mä välittäisi siitä ja yritän pitää Eemelin mahdollisimman lähellä muo. Se on niin huolissaan. Mä en anna mitään tapahtua sille, sen mä vannon.

Mä niin toivoin että Eemeli olisi ollut turvassa. Sehän ei olisi halunnut edes tulla sinne Mustankorventalolle. Se yritti estää meitä. Miksi sitä rangaistaan?

Me ollaan lähdössä uudestaan sinne sairaalalle. Benny kirjoitti nauhalta ylös sen riimin, jonka Kerkko sanoi. Mä en ymmärrä miten se meitä auttaa, mutta meillä ei ole muutakaan. Sen Kerkon tapaamisen jälkeen mun ja Bennyn välit on jotenkin oudot. Benny katsoi sen video, se oli hetken ihan hiljaa ja sitten se sanoi sillai tekoreippaasti että ”olihan siitä apua”. Ei muuta. Me ei puhuttu mitään muuta.

Sen Hillan on pakko auttaa meitä. Pakko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti