Ellan päiväkirja, tiistai 6.8 2002 , illalla

Sataa, koko ajan. Kunpa se loppuis. On harmaata ja toi veden ääni tekee mut hulluksi. Välillä tuntuu siltä kuin tässä maailmassa ei olisi mitään muuta kuin vettä. Että vähitellen me kaikki upotaan, eikä mitään ole tehtävissä.

Isä puhui äsken Äidin kanssa puhelimessa. Mä tunnisten edelleen aina kun se juttelee Äidin kanssa, se puhuu Äidille ihan eri tavalla kuin muille, eri tavalla kuin Tanjalle. Ihan kuin Äiti olisi kuitenkin ainoa joka Isää oikeasti ymmärtää. Miksiköhän ne ikinä erosi?

Ei mulla ole tapana salakuunnella ihmisten puheluita, mutta satuin kuulemaan osan enkä voinut olla kuuntelematta loppuakin. Isä kertoi Äidille siitä mitä eilen pihalla tapahtui, tai sen version minkä se uskoo olevan totta. ”Eero luultavasti säikähti jotakin mitä Ella teki, tai sanoi, ja Ella sitten ilmeisesti pelästyi Eeroa kun se alkoi huutaa.” Isä mainitsi erikseen vielä siitä, että mä olin ollut tosi kalpea ja aika hiljainen sen tapahtuneen jälkeen, ja että isä oikeastaan ihmettelee koko juttua kun mä olen aikaisemmin tullut Eeron kanssa niin hyvin toimeen. Mä toivon samanaikaisesti että ne tietäisi mitä todella tapahtui, ja toisaalta että ne ei saisi koskaan tietää. Mä pelkään että se kaikki oli kuitenkin vaan mun päässä, että mussa on jotain vikaa. 

Sitten äiti selitti pitkään isälle jotain. Isä vaan kuunteli ja vastaili lyhyesti ja sen äänen sävystä mä ehdin jo kuvitella, että siellä on tapahtunut jotain kamalaa. Vähitellen aloin kuitenkin isän kysymyksistä käsittää, että ne puhuvat Majasta. Sillä on ilmeisesti jotakin outoja iho-oireita. Äiti halusi tietää, onko mulla ja Eemelilläkin ilmennyt samanlaista.

Tää kuulostaa nyt tosi ilkeältä, mutta aluksi mua alkoi naurattaa. Mietin että Maja on varmasti aivan kauhuissaan, se on niin tarkka ulkonäöstään. Mutta sitten kun kuuntelin isän kysymyksiä oireisiin liittyen, mulle tuli melkein huono omatunto että juttu oli aluksi vaikuttanut niin huvittavalta.

Majan iho kesii tosi pahasti ja on jotenkin tulehtunut. Uhhh, kuulostaa kamalan inhottavalta. Onkohan se polttanut itsensä? Toisaalta Äiti tunnistaa kyllä palovammat, ei se olisi silloin epäillyt että mulla ja Eemelilläkin voisi olla samanlaisia oireita. Mitä ikinä se onkaan, toivottavasti me ei olla altistuttu Eemelin kanssa sille. Mä muistan vieläkin miten inhottavaa oli kun mulla oli vesirokko ja yritin olla raapimatta niitä vesikelloja jotka kutisi ihan hirveästi.

Toivottavasti Majan olo paranee.